lauantai 31. maaliskuuta 2012

Taituruus ja tunteet

Marianela Nuñez, kuva: Johan Persson
Oli pakko tulla kirjoittamaan pikainen postaus. Olen katsellut tänään lähes koko päivän balettia käsitteleviä videoita (shame on me, olisi pitänyt tehdä kouluhommia) ja päädyin erityisesti katselemaan mustan joutsenen pas de deuxeja. Aivan upeita versioita, mutta yksi oli ehdottomasti ylitse muiden. Ihastuin aivan totaalisesti Marianela Nuñezin tanssimaan mustaan joutseneen. Hän oli mielestäni aivan täydellinen, yhtäaikaa herkkä ja vahva, viekas ja sensuelli. Täydellinen viettelijätär, jollainen Odilen mielestäni pitääkin olla. Tietysti hän tanssi myös teknisesti upeasti, mutta erityisesti hänen tulkintansa ja ilmaisunsa oli todella hienoa. Välillä kun tuntuu siltä, että nykyään tekniikka on tanssijoilla aivan briljanttia, mutta tulkinta puuttuu. Tällöin tanssi muistuttaa mielestäni enemmän huikeaa voimistelusuoritusta, mutta taiteellisuus puuttuu, ja esitys jättää taituruudestaan huolimatta kylmäksi.

Parhaiten tämän huomaa katsomalla todellista baletin legendaa Anna Pavlovaa.Omana aikanaan hän oli suorastaan taiturillinen tanssija, mutta hänen kuoleva joutsenensa on nykyisiin ballerinoihin verratuna teknisesti melko kömpelö.Siitä huolimatta hän on todellinen kuoleva joutsen. Hänen tanssissaan on suorastaan sydäntä riipaisevaa kuoleman tuntua; hänen joutsenensa ei ole rauhallinen, vaan pyrkii loppuun asti taistelemaan kuolemaa vastaan ja hätä ja tuska paistaa jokaisesta siiven räpäytyksestä. Hänen tulkintansa jälkeen tuntuu melkeinpä surulliselta katsella versioita kuolevasta joutsenesta, jossa se jalka nousee korvaan asti ja joutsen on kuin aamu-uinnilla virkistäytymyssä päivän soidinmenoja varten, ja lopulta päättää rauhanomaisesti ottaa pienet nokoset, kun aamujumppa alkoi vähän ramaisemaan. Tietenkin tämä on vain oma mielipiteeni, ja todella kärjistettynä. Varmastikin moni on eri mieltä kanssani, ja hyvä niin, mutta itse toivoisin vain näkeväni enemmän ilmaisua, ja vähemmän pelkkää teknistä taituruutta ilman sydäntä.

 Mutta takaisin alkuperäiseen aiheeseen ja teokseen, joutsenlampeen; tässä ihanainen Marianela Nuñez ja Odilen ja Sigfriedin pas de deux. Hauskaa viikonloppua kaikille!



perjantai 30. maaliskuuta 2012

Tanssituntien hiipivä ilonpilaaja

Balettitunneilla iskee välillä pieni kateus. Älkää ymmärtäkö minua väärin, olen enemmän kuin iloinen siitä, että toiset osaavat ja onnistuvat, joten ehkä haikeus olisi parempi sana kuvaamaan kyseistä tunnetilaa. Kai meidän joukossa on oikeastikin ihmisiä, jotka eivät koskaan ole kateellisia toisten taidoista tai tunne pientä haikeutta miettiessään, että miksei luontoäiti suonut samanlaisia lähtökohtia itsellenikin, mutta itse en ole kohdannut vielä yhtään tällaista ihmistä. En ole oikeastaan koskaan kateellinen työllä, rakoilla ja hikipisaroilla ansaituista taidoista, mutta joskus kadehdin niitä, joille on suotu normaalia enemmän lahjoja balettiin. Miksei minullakin voisi olla todella notkeaa vartaloa, täydellistä aukikiertoa, pehmeitä jalkoja, erinomaista rytmitajua tai luonnostaan hyvää spottia?

Otetaanpa esimerkki. Eräällä tunnillani harjoiteltiin piruetteja. Kyseinen tunti on siis perustason tunti, ja piruetteja on harjoiteltu maksimissaan yhden käden sormilla laskettava kerta. Harjoiteltiin siis tekemään siistejä ykkösiä tai no, edes jonkinlaista ykköstä niin, että pysysi edes tolpillaan. Yhtäkkiä opemme kehotti erästä porukkamme tyttöä tekemään kakkosia, kun pyöriminen näytti sujuvan niin kevyesti. Tyttö teki työtä käskettyä, ja me muut jännitimme vieressä. Yksi, kaksi, kolme, neljä kierrosta ja siisti lopetus. Hyvä, ettei meiltä tippunut silmät päästä, ja opemme näytti kieltämättä samalta. Ehkä häkeltynein oli itse ballerinamme, joka oli vielä hetki sitten kuvitellut pystyvänsä tekemään ehkä siistejä ykkösiä. Oli muuten aivan huikeaa! Lisättäköön tähän, että aloittelijan tuurista ei ollut kyse, sillä kyseinen henkilö toisti saman pyydettäessä useammankin kerran.

Joskus sitä alkaa haaveilemaan, että miksei itsellään voisi olla edes yhtä ominaisuutta, joka tekisi baletin hieman helpommaksi. Pirtsatunnilla kateuden pisto tuntuu kahta voimakkaampana, kun itsellä ei ole hajuakaan, miksi mikään ei toimi, eikä homma vaan pyöri. Onneksi aikuisena ihmisenä kateutta ja muitakin tunteita osaa käsitellä järkevästi. Lähinnä toivoisin itsekin pystyväni samaan, mutta en haluaisi missään nimessä riistää taitoa toiselta, saatika toivoisin toisen epäonnistuvan. Toisaalta kateus on aina  negatiivinen tunne, sillä se saa helposti tuntemaan itsensä huonoksi ja vääristää omaa osaamista. Lopulta tanssimisestakin katoaa ilo.

Näinä kateuden hetkillä on hyvä pysähtyä miettimään hetkeksi itseään tanssijana. Käydä rehellisesti läpi omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan, ja lopulta pohtia miettimään myös sitä omaa lahjakkuuden osa-aluettaan. Okei, en ole ainakaan vielä pyörijä, enkä tajua assembleita. Minulla on jäykät jalat, enkä ole notkea. Välillä olen tosi pahasti pihalla sarjoista, ja unohdan laskea. Minulla ei ole myöskään korkeaa pomppua. Toisaalta minulla on kohtuullisen taipuisa selkä, sekä developpeet ja fonduet sujuvat yleensä kauniisti. Ja siitä lahjakkuudesta, jos joku pitäisi sanoa, niin kaipa se sitten on korkeat relévéet, niin tylsältä ja mitäänsanomattomalta kuin se kuulostaakin. Panostamalla heikkouksiini, tekemällä vahvuuteni aina satasella, ja oppimalla hyödyntämään lahjakkuuttani tehokkaasti uskon, että pikkuhiljaa jättäisin muiden ihmisten lahjakkuuksista haaveilemisen ja oppisin sen sijaan nauttimaan omistani. Tanssikin näyttäisi aivan varmasti persoonallisemmalta ja sujuisikin paremmin, ja ennen kaikkea tanssin ilo kasvaisi!

Millaisia lahjakkuuksia ja heikkouksia teillä on? Entä oletteko koskaan kadehtinut edes pikkuisen muita tanssikamujanne?
Kuvat: weheartit.com


PS. Muuan matikan opettajani aina sanoi, että ahkeruus on yksi lahjakkuuden osa-alue. Eikä hän ole siinä yhtään väärässä.


lauantai 17. maaliskuuta 2012

Piruetteja ja kurittomia käsiä


Vaikka välillä tunnit menee päin prinkkalaa, on toisinaan kiva huomata, että niistä virheistään tosiaan oppii. Eilisellä tunnilla huomasin, että olin ottanut opikseni jo useammastakin korjauksesta, mikä ilahdutti mieltä. Olen itsekseni ihmetellyt ja välillä vaipunut jo epätoivoon, kun piruetit ei vaan meinaa millään luonnistua. Tässä taannoin sain kuulla opettajaltani, että käteni eivät ole tarpeeksi jämäkät, ja toinen käsi meinaa jäädä vähän laahaamaan perässä. Pyrin sitten viime tunnilla keskittymään oikein kunnolla siihen, että pitäisin käteni piruetissa mahdollisimman jämäköinä, ja että käsien asento muistuttaisi enemmän ovaalia kuin ympyrää. Yllätys oli suuri, kun huomasin, että jestas, se piruettihan sujui oikeastaan ihan nätisti ilman minkäänlaista kaatumista kummallekaan puolelle! Eihän näitä kauniita piruetteja sattunut tunnille kuin kaksi, kun unohdin osan sarjasta ja näin ollen myöhästyin pirueteista, mutta tämä oli ehdottomasti positiivista kehitystä. Kunhan ensi kerralla muistaisin vielä itse sarjankin..

Muutenkin viime tunti oli oikein mukava, sillä vihdoinkin oikea takareisi on kolmen viikon temppuilun jälkeen auennut, joten taivutukset eteen ja jalannostot toimivat taas. Lisäksi sain hyödyllisiä korjauksia frappéihin ja pysyin sen verran skarppina, että sain pidettyä lonkat eteenpäin, enkä kiemurrellut niin kuin edellisellä tunnilla.

Kaikki kuvat: weheartit.com
Kevätväsymystä on ollut kyllä muuten havaittavissa tunneilla. Olen kyllä käynyt tunneilla säännöllisesti, mutta kouluhommien painaessa kovasti päälle ovat yöunet jääneet vähemmälle, ja siten myös tunnit ovat menneet kuin sumussa tanssien. Silmät kyllä havainnoivat, mitä pitäisi tehdä, mutta käskyt vaan ei tunnu kulkevan päästä jalkoihin. Väsyneenä on muutenkin joutunut taistelemaan itsensä ylös aamutunneille. Onneksi vähän heikomminkin mennyt tunti tuo hirmuisesti lisäenergiaa päivään, kiitos aurinkoisen opettajan ja älyttömän mukavien tanssikaverien!

Meillä on kesätunnit ilmaantuneet jo nettiin. Tunteja ei näyttäisi ihan hirveästi olevan, enkä itse uskalla vielä varata tuntia, kun en pysty vielä sanomaan, millaiselta kesän aikataulu omalla kohdallani näyttää. Kesätöitä odotellessa.. Vähän kyllä jännittää, mahdunko tunneille enää ollenkaan, jos joudun vielä pitkäänkin tuntivarausta venyttämään. Pitänee varmaan vilkaista myös FL:n kesätuntitarjontaa, jos missaan nuo HTO:n kesätunnit.

Jokos teillä on ilmaantuneet kesätuntitarjonta nettiin? Oletteko ehtineet varailla jo kesätunteja, ja jos olette, niin millaiselta teidän tanssikesänne 2012 näyttää?

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Mikä on kun ei onnistu?

Kuva: Weheartit.com

Balettitunnin suoriutumisesta kyllä näkee, kun elämässä on paljon kiirettä ja stressiä. Koko viikon olen juossut äärimmäisen tiukan aikataulun mukaan ja yrittänyt selvitä jos mistäkin DL:stä, ja balettitunnin sitten saapuessa oli  pää jossain ihan muualla kuin tanssisalissa. Lopputulos oli revähtänyt reisilihas, täysin jumiutuneet niskalihakset (kiitos niska-hartiaseudun jännittämisen!), lukuisien virheiden tekeminen, sekä keskilattiasarjojen täydellinen kämmiminen. Surkeinta oli kuitenkin se, että palasin takaisin tekemään samaa virhettä, josta olen luullut jo päässeeni lopullisesti eroon.

Minun on tunnustettava teille, että olen aina pystynyt seisomaan ja kävelemään varpaillani. Ei, en tarkoita puolivarpailla, vaan ihan oikeasti varpaiden kärjillä. Oikeastaan kaikki perheeni naispuoliset henkilöt pystyvät tähän samaan, joten kesti kauan, ennen kuin varsinaisesti tajusin tässä olevan jotain kummallista. Taisi olla Titanic -elokuvan ilmestymisen jälkeen; siinähän on se kohta, jossa Kate Winslett nousee sukkasilleen varpaidensa kärjille. Muistan kuinka kaverit selittivät, että se on ihan mahdotonta, jonkin sortin huijaus. Kun sitten näytin heille pystyväni itse ihan samaan, pitivät kaverit minua jonkin sortin kummajaisena. Eipähän ole kovin usein kyseistä taitoa tullut esiteltyä jostain kumman syystä..

Kuva täältä
Anyways, takaisin siihen virheeseeni. Minulla on ollut paha tapa relévéetä tehdessäni nousta puolivarpaiden sijaan kärjille. Ensimmäinen opettajani huusi minulle siitä aivan kamalasti, ja muistan, kuinka hämmentynyt olin. En ollut edes tajunnut nousseeni varpaille asti, ja silloin siis tehtiin jotain ihan tavallista tasapainoa. Siinä opettajani sitten seisoi ja painoi joka kerta varpaitani maata kohden, kunnes tajusin, että puolivarpaillaan onkin näin matalalla. En siis ollut edes noussut niin ylös varpaille kuin olisin päässyt, mutta päkiäni eivät koskettaneet maahan. Nyt siis palasin tekemään samaa virhettä, mutta onneksi vain tuossa tankoon päin tehtävässä plié-relévéessä.

Weheartit.com
Hitsit, että ärsyttää, sillä luulin jo päässeeni tuosta ongelmasta. Oon nyt yrittänyt jumppanauhan avulla kitkeä pahaa tapaani pois. Pistän jumppanauhan sohvan ja nojatuolin jalan väliin ja laitan varpaat nauhan alle. Siinä sitten teen kyseistä sarjaa, jolloin nauha pitää huolen siitä, etten pääse nousemaan päkiää korkeammalle. Vaikka varpailla seisominen ei minusta varsinaisesti edes satu, niin ei se nyt voi kauhean hyväksikään olla, joten tapa olisi paras kitkeä pois jo heti alkuunsa. Uskon myös, että jos en pitäisi tangosta kiinni, vastaavaa tuskin pääsisi tapahtumaan, sillä tangossa on helppoa jakaa paljon painoa tangolle, jolloin pliéstä saatu vauhti suorastaan heittää varpaiden kärjille.


Onko kelläkään ollut samanlaista riesaa tunneilla tai ylipäänsä jotain vastaavaa, tiedostamatonta huonoa tapaa?