torstai 27. syyskuuta 2012

Ihana päivä!

All photos from weheartit.com
Vettä on tullut koko päivän, mutta ei se mitään, minulla on ollut tosi kiva päivä. Tänään ei ollut poikkeuksellisesti koulua ollenkaan, joten päiväni starttasi sen sijaan balettitunnilla. Tunti oli tosi mukava, paljon nopeita tankosarjoja ja venytyksiä. Keskilattialla oli ihan kiva adagio, mutta hyppysarja oli päivän piristys. Se oli mukava, ilmava ja ennen kaikkea pysyin tosi hyvin mukana! Tunnista jäi tosi kiva fiilis ja lihakset olivat sen verran kipeät, että tiesi tehneensä kunnolla töitä. Sain myös pitkästä aikaa kehujakin, mikä tietysti oli mukavaa vaihtelua. ;)

Tunnin jälkeen menin kotiin ja järjestin itselleni pitkästä aikaa oikein kunnon kuuman suihkun, mikä muuten tuntui aivan järjettömän hyvältä, kun ulkona on koleaa ja sateista ja lihaksia kivistää. Lopuksi vielä hellin baletista (ja etenkin kärkitossuista) kipeytyneitä pohkeita salaisella aseellani: Lushin Fair Trade Foot Lotionilla. Ajattelin jakaa tämän hyväksi todetun vinkkini teidän kanssanne, tuote nimittäin auttaa juurikin lihaskipuihin ihan älyttömän hyvin, varsinaisiin koppurakantapäihin se tuskin tehoaa. Ostin omani Tallinnan Lushista, jossa myyjät kertoivat, että Tallinnan baletti käy heillä aika-ajoin tyhjentämässä koko varaston; sikäläiset ballerinat kun tykkäävät käyttää sitä kipeisiin kinttuihinsa. Aika hyvä myyntipuhe tällaiselle wannabe-ballerinalle, vai mitä?


Myöhemmin sitten venyttelin oikein kunnolla ja nyt sitten lueskelen balettiblogeja ja katselen balettivideoita youtubesta kuumaa kaakaota hörppien. Aivan ihana päivä! :)
Mites teidän viikkonne on sujunut? Onko teillä mitään "salaista" kikkaa välttää treenipäivää seuraava ei niin kiva kolotus? Kuulisin mielelläni!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kiikkuen kaakkuen kärjille!

Nyt on sitten ensimmäinen kärkitossutreeni takana ja voin sanoa, ettei ole helppoa! Me teimme tunnilla vain  viitisentoista minuuttia kärjillä, mutta sekin oli minulle aivan riittämiin. Eka tunti ei poikennut odotuksistani oikeastaan millään lailla, tehtiin kuudennesta ja ekasta relevéitä plién kautta ja ilman, sitten tehtiin yhden jalan relevét (tuskaa)  ja lopuksi hieman bourréeta. En meinannut päästä sitten millään kunnolla kärjelle, vaan keikuin melkein kokoajan vain osittain kärjellä. Ope neuvoi venyttämään nilkkaa tossut jalassa ja samalla hieman pehmittämään tossuja, joita en ollut ennen tunnille tuloa millään lailla ajanut sisään. Nyt olenkin sitten venyttänyt nilkkaa tossut jalassa ja hipsinyt tossut jalassa puolivarpaillani ympäri kämppää. Tossut alkavat pikkuhiljaa tuntumaan hieman paremmilta, joten toivotaan, että seuraavalla tunnilla pääsisin jo paremmin kärjille!

Kuva täältä.
Tossuni ovat tosiaan kuvassa olevat Grishkon Elitet, jotka ovat kaiketi ihan ok. En oikein osaa sanoa vielä muuta kuin että pienemmän jalan kohdalla varpaat valuivat kärkeen paksuimmasta mahdollisesta silikonipehmusteesta huolimatta ja se sattui. Kotona kokeilin sitten laittaa oikein reilun kerroksen lampaanvillaa tossun kärkeen ja homma pelitti jo paljon paremmin. Kokeilin myös teippailla varpaita, mutta sitten vamppi alkoikin puristamaan, joten luulen, että toimivin kombo on nuo silikonipehmusteet + lampaanvilla. Eliteissä ei ole myöskään kuminauhakujaa, joten tossun kaulaa ei pysty kiristämään, mikä on harmi. Minun tossuni nimittäin kaipaisivat jonkin verran kiristämistä. Myyjä ehdottikin juuri tämän puutteen vuoksi, että ompelisin kumpparit mieluummin jalkapöydän yli juuri siihen kohtaan tossua, mistä tossun kaula alkaa kapenemaan varpaita kohden. Nauhojen ompelun jälkeen tuntui kuitenkin siltä, että kantapää meinasi tippua vieläkin tossusta, joten ompelin kuminauhat sittenkin perinteiseen tyyliin ihan takasauman tuntumaan, ja olen oikein tyytyväinen ratkaisuun.

Tossut olivat muuten ihan mukavat, isompaan jalkaani tossu istui nätisti ja oli oikein miellyttävä muutenkin. Luulen kuitenkin, että en ehkä kuulu siihen onnelliseen vähemmistöön, joka löysi unelmien kärkitossunsa ekalla yrittämällä, vaan saatan lähteä metsästämään toisenlaisia tossuja näiden kuluttua loppuun. ( Tai jos tykästyn näihin, niin ostan sitten kaksi paria erikokoisia tossuja, sillä alan jo nyt kallistua siihen suuntaan, että tämä koko on aivan liian suuri pienempään jalkaani.) Mites te muut, oletteko jo löytäneet unelmienne kärkitossut vai vieläkö etsitte sitä oikeaa?


Muuten tämän viikon tunnit ovat menneet mukavasti, vaikkakin sairastelu näkyi nopeana väsymisenä ja sitä kautta keskittymiskyvyn selkeänä heikentymisenä lopputuntia kohden. Noh, ensi viikolla on taas uudet tunnit ja toivottavasti kunto olisi sen verran kohentunut, että jaksaisi pysyä skarppina tunnin loppuun asti!

All black and white photos from weheartit.com
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! :)
PS. Muokkasin blogin ulkoasua. Blogi näyttää nyt ehkä "uskottavammalle", mutta on kyllä kertakaikkisen harmaa, joten voi olla, että ilme tulee muuttumaan hyvinkin pian.. Mitä te tykkäätte uudistuneesta ilmeestä?

lauantai 15. syyskuuta 2012

Syysflunssaa kanelilla maustettuna

Niin siinä sitten vain kävi, että ehdin ihan kivasti tanssia koko viikon edellisen postauksen jälkeen, mutta sittenpä se kuuluisa syysflunssa pääsi yllättämään. Eikä mitenkään kovinkaan kevyesti, vaan olen ollut koko viikon vuoteen omana. Kuumaa juotavaa, antibiootteja, antihistamiinia ja särkylääkettä on kulunutkin tällä viikolla enemmän kuin koko vuotena yhteensä ja nyt, kun pikkuhiljaa alkaa helpottamaan, on olo sen verran nuutunut ja heikko, että ajatus tulevalla viikolla olevista balettitunneista puskee jo hikeä otsalle.

Eniten minua ärsyttää, että viime viikolla piti olla minun ihka ensimmäinen kärkitossutuntini. Olen odottanut sitä kuin kuuta nousevaa ja ommellut nauhoja ja kumppareita suurella hartaudella omiin kaunokaisiini ja juuri suuren päivän aattona iskee sitten kauhea flunssa! Suoraan sanottuna ärsytti niin paljon, että kun katsoin kelloa juuri tunnin alkuhetkellä, niin olisi tehnyt mieli itkeä harmista. Minunkin pitäisi olla tunnilla sitomassa tossujen nauhoja kiinni ja jännittyneenä odottamassa ekoja sarjoja muiden ryhmäläisten kanssa. Sen sijaan makasin sängyssä palellen ja haaveillen korkeammasta tyynystä, että happi kulkisi edes jotenkin keuhkoihin. Pöh.
All photos from weheartit.com

Onneksi tilanne on jo parempi, joten ensi viikolla pääsenkin sitten (toivottavasti) aloittamaan kärkitossutreenit. Oli muuten melko hankalaa löytää sopivia tossuja,kun toinen jalka on kokonaisen numeron isompi kuin toinen ja  muutenkin jalat malliltaan ihan erilaiset (neliskanttinen ja egyptiläinen). Sovittaja oli lopputulokseen kuitenkin hyvin tyytyväinen ja oman mielipiteeni voin kertoa sitten ensimmäisen tunnin jälkeen.  Ajattelin, että voisin sitten kertoa muutenkin enemmän tossuistani ja ekasta kärkitossutreenistä, jos teitä kiinnostaisi?

Loppuun vielä näin flunssaviikon tietoisku. Muistelin lukeneeni kanelin olevan hyväksi flunssapotilaille ja niinpä sitten fiksuna tyttönä kaadoin kanelia oikein reippaasti kaikkiin mahdollisiin kuumiin juomiin ja jogurtteihin. Tiedeihmisenä sitten kiinnostuin ottamaan selvää, että mikähän se mahtaa kanelista tehdä niin terveellisen. Voitte kuvitella kauhistustani, kun sain selville, että Suomessa marketeissa myytävä kaneli ei olekaan oikeata ceyloninkanelia (joka on harvinaista, hyvin kallista ja saatavilla vain luontaistuotekaupoista) vaan kassiakanelia, joka sisältää runsaasti maksalle hyvin myrkyllistä kumariinia! Eviran mukaan kanelia saisi syödä 50-kiloinen henkilö vain teelusikallisen päivässä, eikä pienille lapsille sitä saisi antaa ollenkaan. Nopeasti laskeskeltuna taisin sitten viikon aikana kuluttaa jouluun asti omat kanelikiintiöni..

Raikasta syksyä ja pysykäähän terveinä!




PS. Ensi kerralla taidankin kokeilla hunajaa flunssaan. ;)




tiistai 4. syyskuuta 2012

Balettia ja panikointia


Syksy on vihdoinkin pyörähtänyt kunnolla käyntiin ja tanssia on mahdutettu lukkariin ihan kivasti. Enemmänkin olisi ollut kiva ottaa, mutta olen onnellinen näistäkin kahdesta tunnista. Lisäksi sain karvaasti kokea, että parempi totutella liikunnan lisäämisen pikkuhiljaa kuin rytinällä, sillä vasen polveni alkoi natisemaan ja siihen pistää jonkun verran. Huomasin venyttelyn auttavan, joten toivotaan, että kyseessä on vain kireät pohje- ja takareisilihakset.

Uusista tunneista olen tykännyt kovasti, vaikka toisen tunnin taso hieman epäillyttääkin. Ryhmän taso on nimestään huolimatta melkoisen kova, joten oma osaaminen tuntuu melko surkealta muiden rinnalla. Opettaja oli kuitenkin sitä mieltä, että tunti on minulle sopiva, kunhan vain yrittäisin olla panikoimatta. Helpommin sanottu kuin tehty. Olen aivan järjetön koejännittäjä, joten siksi en pidä mistään diagonaalissa tehtävästä sarjasta. Minulle siitä tulee koefiilis ja menen aivan lukkoon. Etenkin näin kovatasoisessa ryhmässä jännittäminen korostuu. Onneksi ryhmäläiset ovat kivoja ja kannustavia ja opettaja huumorintajuinen, joten eiköhän tämä tästä, kun vähän tutustun opettajan opetustyyliin ja ryhmäläisiin paremmin. Tanko on itselleni oikein sopiva ja pidän muutenkin tunnin sarjoista ja opettajasta. Isot hypyt vain ovat painajaiseni, kun pomppua ei ole, eikä jalat aukea lähellekään spagaatia ja tilanne jännittää. :/ Ajattelin kuitenkin katsoa ainakin tämän jakson vielä, että miltä tuntuu, ja jos jännittäminen ei hellitä, niin sitten on vain vaihdettava eri tasolle. Toivotaan kuitenkin, että tilanne hermojen kanssa helpottaa! :)

Toinen ryhmä on sitten "oma" ryhmäni eli jatkoa viime vuodelta. Tämän ryhmän sijoittaminen vaati tänä vuonna pientä järjestelyä, mutta onneksi onnistuin, sillä tunnilla on kivaa ja oman ryhmän kanssa on hauskaa edetä, kun mokille voi nauraa yhdessä. Olen muuten huomannut, että mitä enemmän oikeasti aikuisia tunnilla on, sitä parempi ilmapiiri tunnilla on. Ehkäpä se johtunee siitä, että baletti ja aikuinen ihminen on monen mielestä kulmakarvojen kohotuksen ansaitseva yhdistelmä. Kun muun maailman silmissä on jo valmiiksi kajahtanut, niin ei siellä tunnillakaan tarvitse enää itseänsä niin vakavasti ottaa. Haluan heti perään korostaa, että tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö aikuiset tanssisi tosissaan tai haluaisi kehittää tosissaan, vaan lähinnä sitä, että ilmapiiri on sallivampi ja kukaan ei tanssi veren maku suussa -fiiliksellä.

Kuvat: Weheartit.com
Näin syksyn tultua haluan toivottaa kehittävää ja antoisaa tanssikautta 2012-2013! Toivottavasti kaikki ovat löytäneet mukavan ryhmän, jossa tanssiminen on Kivaa isolla K:lla!