tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää ja rauhallista joulua!

Ihanaa ja tunnelmallista joulua kaikille! Toivottavasti teillä olisi valkoisempaa kuin meillä. Lunta tai ei, aion nauttia joulun pyhistä glögiä siemaillen villasukkiin ja huopaan kääriytyneenä ja hengittää kuusen ja jouluruokien tuoksua. Levänneenä ja (kenties) uusin tanssikamppein onkin hyvä tanssahdella kohti uutta vuotta 2014.Kuitenkin sitä ennen: Rauhallista ja mitä rentouttavinta joulua kaikille!


*Photo from: here

perjantai 20. joulukuuta 2013

Vuoden viimeinen

Joululoma alkoi omalla kohdallani jo tämän viikon alussa ja ehdinkin lähteä takaisin kotipaikkakunnalleni joulun viettoon, mikä tarkoittaa siis sitä, että tämän vuoden tanssitunnit ovat nyt paketissa. Vikalla tunnilla teimme tutut tankosarjat, joissa sain paljon älyttömän hyviä korjauksia sekä keskilattialla tosi tanssillisen ja minusta oikein nätin adagion. Lopputunti meni kärjillä ja voin sanoa, että varpaissa poltteli tunnin loputtua.

Tankosarjoissa palautetta tuli mm. ylösvedosta ja aukikierron säilyttämisestä relevéssä tehtävissä yhden jalan liikkeissä, kuten frappét ja développét. Alkusyksystä paljon kritiikkiä saaneet kädet, jotka meinaavat jäädä kolmannessa liian matalalle, ovat vihdoinkin löytäneet oikean paikan ja olenkin iloinen, että niistä ei ole enää vähään aikaan tullut negatiivista palautetta. Adagiossa taas sain palautetta siitä, että piqué-arabeskissa ei ollut tarpeeksi terävyyttä ja paino ei siirtynyt tarpeeksi nopeasti tukijalan päälle, jolloin lopputulos oli hieman vaappuva.

Kärjillä tehtiin yhden ja kahden jalan relevét,  échappét, sisson simplet, sekä piqué-askeleet kaksi kättä tangolla. Lisäksi tehtiin liuta varpaita, polvia ja nilkkoja vahvistavia liikkeitä. Keskellä tehtiin kärjillä Temps liét ja lopuksi vielä mentiin bourréella tankoa ympäri. Sainkin itseasiassa etukäteisen joululahjan, kun opettaja kehui, että kärkitekniikkani on kehittynyt paljon ja bourréeni näyttää tosi kauniilta. Onhan siihen vaadittukin yksi jos toinen tunti kärjillä, lihasten vahvistusta salilla, vasarointia ja muita kepulikonsteja. ;)

On muuten jännä huomata, miten suhtautuminen kritiikkiin on tanssivuosien aikana muuttunut. Alussa siihen suhtautui kuin kuolemantuomioon ja olinkin varma, että olen ihan surkea tanssija, kun saan korjauksia. Opettajan huomiota jopa vähän pelkäsi ja lähinnä tulikin toivottua, että kunpa se ei vaan huomaisi minua tällä tunnilla. Jossain vaiheessa sitä sitten huomasi, että opettajan kommentit eivät enää jännittäneetkään ja nyt olen jo pidemmän aikaa suorastaan toivonut, että ope huomaisi minut ja saisin palautetta. Ilman sitä on aika vaikea kehittyä ja tietää, missä mennään vielä metsään. Muutenkin haluan uskoa, että palautteen saaminen on merkki siitä, että opettaja uskoo siihen, että minulla on mahdollisuuksia kehittyä.

Mites te? Onko teidän suhtautuminen palautteeseen muuttunut vuosien varrella? Minkälaisesta palautteesta saatte eniten irti?

*Photos from weheartit.com