Tanssituntien hiipivä ilonpilaaja

Balettitunneilla iskee välillä pieni kateus. Älkää ymmärtäkö minua väärin, olen enemmän kuin iloinen siitä, että toiset osaavat ja onnistuvat, joten ehkä haikeus olisi parempi sana kuvaamaan kyseistä tunnetilaa. Kai meidän joukossa on oikeastikin ihmisiä, jotka eivät koskaan ole kateellisia toisten taidoista tai tunne pientä haikeutta miettiessään, että miksei luontoäiti suonut samanlaisia lähtökohtia itsellenikin, mutta itse en ole kohdannut vielä yhtään tällaista ihmistä. En ole oikeastaan koskaan kateellinen työllä, rakoilla ja hikipisaroilla ansaituista taidoista, mutta joskus kadehdin niitä, joille on suotu normaalia enemmän lahjoja balettiin. Miksei minullakin voisi olla todella notkeaa vartaloa, täydellistä aukikiertoa, pehmeitä jalkoja, erinomaista rytmitajua tai luonnostaan hyvää spottia?

Otetaanpa esimerkki. Eräällä tunnillani harjoiteltiin piruetteja. Kyseinen tunti on siis perustason tunti, ja piruetteja on harjoiteltu maksimissaan yhden käden sormilla laskettava kerta. Harjoiteltiin siis tekemään siistejä ykkösiä tai no, edes jonkinlaista ykköstä niin, että pysysi edes tolpillaan. Yhtäkkiä opemme kehotti erästä porukkamme tyttöä tekemään kakkosia, kun pyöriminen näytti sujuvan niin kevyesti. Tyttö teki työtä käskettyä, ja me muut jännitimme vieressä. Yksi, kaksi, kolme, neljä kierrosta ja siisti lopetus. Hyvä, ettei meiltä tippunut silmät päästä, ja opemme näytti kieltämättä samalta. Ehkä häkeltynein oli itse ballerinamme, joka oli vielä hetki sitten kuvitellut pystyvänsä tekemään ehkä siistejä ykkösiä. Oli muuten aivan huikeaa! Lisättäköön tähän, että aloittelijan tuurista ei ollut kyse, sillä kyseinen henkilö toisti saman pyydettäessä useammankin kerran.

Joskus sitä alkaa haaveilemaan, että miksei itsellään voisi olla edes yhtä ominaisuutta, joka tekisi baletin hieman helpommaksi. Pirtsatunnilla kateuden pisto tuntuu kahta voimakkaampana, kun itsellä ei ole hajuakaan, miksi mikään ei toimi, eikä homma vaan pyöri. Onneksi aikuisena ihmisenä kateutta ja muitakin tunteita osaa käsitellä järkevästi. Lähinnä toivoisin itsekin pystyväni samaan, mutta en haluaisi missään nimessä riistää taitoa toiselta, saatika toivoisin toisen epäonnistuvan. Toisaalta kateus on aina  negatiivinen tunne, sillä se saa helposti tuntemaan itsensä huonoksi ja vääristää omaa osaamista. Lopulta tanssimisestakin katoaa ilo.

Näinä kateuden hetkillä on hyvä pysähtyä miettimään hetkeksi itseään tanssijana. Käydä rehellisesti läpi omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan, ja lopulta pohtia miettimään myös sitä omaa lahjakkuuden osa-aluettaan. Okei, en ole ainakaan vielä pyörijä, enkä tajua assembleita. Minulla on jäykät jalat, enkä ole notkea. Välillä olen tosi pahasti pihalla sarjoista, ja unohdan laskea. Minulla ei ole myöskään korkeaa pomppua. Toisaalta minulla on kohtuullisen taipuisa selkä, sekä developpeet ja fonduet sujuvat yleensä kauniisti. Ja siitä lahjakkuudesta, jos joku pitäisi sanoa, niin kaipa se sitten on korkeat relévéet, niin tylsältä ja mitäänsanomattomalta kuin se kuulostaakin. Panostamalla heikkouksiini, tekemällä vahvuuteni aina satasella, ja oppimalla hyödyntämään lahjakkuuttani tehokkaasti uskon, että pikkuhiljaa jättäisin muiden ihmisten lahjakkuuksista haaveilemisen ja oppisin sen sijaan nauttimaan omistani. Tanssikin näyttäisi aivan varmasti persoonallisemmalta ja sujuisikin paremmin, ja ennen kaikkea tanssin ilo kasvaisi!

Millaisia lahjakkuuksia ja heikkouksia teillä on? Entä oletteko koskaan kadehtinut edes pikkuisen muita tanssikamujanne?

Kuvat: weheartit.com

PS. Muuan matikan opettajani aina sanoi, että ahkeruus on yksi lahjakkuuden osa-alue. Eikä hän ole siinä yhtään väärässä.