lauantai 31. maaliskuuta 2012

Taituruus ja tunteet

Marianela Nuñez, kuva: Johan Persson
Oli pakko tulla kirjoittamaan pikainen postaus. Olen katsellut tänään lähes koko päivän balettia käsitteleviä videoita (shame on me, olisi pitänyt tehdä kouluhommia) ja päädyin erityisesti katselemaan mustan joutsenen pas de deuxeja. Aivan upeita versioita, mutta yksi oli ehdottomasti ylitse muiden. Ihastuin aivan totaalisesti Marianela Nuñezin tanssimaan mustaan joutseneen. Hän oli mielestäni aivan täydellinen, yhtäaikaa herkkä ja vahva, viekas ja sensuelli. Täydellinen viettelijätär, jollainen Odilen mielestäni pitääkin olla. Tietysti hän tanssi myös teknisesti upeasti, mutta erityisesti hänen tulkintansa ja ilmaisunsa oli todella hienoa. Välillä kun tuntuu siltä, että nykyään tekniikka on tanssijoilla aivan briljanttia, mutta tulkinta puuttuu. Tällöin tanssi muistuttaa mielestäni enemmän huikeaa voimistelusuoritusta, mutta taiteellisuus puuttuu, ja esitys jättää taituruudestaan huolimatta kylmäksi.

Parhaiten tämän huomaa katsomalla todellista baletin legendaa Anna Pavlovaa.Omana aikanaan hän oli suorastaan taiturillinen tanssija, mutta hänen kuoleva joutsenensa on nykyisiin ballerinoihin verratuna teknisesti melko kömpelö.Siitä huolimatta hän on todellinen kuoleva joutsen. Hänen tanssissaan on suorastaan sydäntä riipaisevaa kuoleman tuntua; hänen joutsenensa ei ole rauhallinen, vaan pyrkii loppuun asti taistelemaan kuolemaa vastaan ja hätä ja tuska paistaa jokaisesta siiven räpäytyksestä. Hänen tulkintansa jälkeen tuntuu melkeinpä surulliselta katsella versioita kuolevasta joutsenesta, jossa se jalka nousee korvaan asti ja joutsen on kuin aamu-uinnilla virkistäytymyssä päivän soidinmenoja varten, ja lopulta päättää rauhanomaisesti ottaa pienet nokoset, kun aamujumppa alkoi vähän ramaisemaan. Tietenkin tämä on vain oma mielipiteeni, ja todella kärjistettynä. Varmastikin moni on eri mieltä kanssani, ja hyvä niin, mutta itse toivoisin vain näkeväni enemmän ilmaisua, ja vähemmän pelkkää teknistä taituruutta ilman sydäntä.

 Mutta takaisin alkuperäiseen aiheeseen ja teokseen, joutsenlampeen; tässä ihanainen Marianela Nuñez ja Odilen ja Sigfriedin pas de deux. Hauskaa viikonloppua kaikille!



4 kommenttia:

  1. Kurkkaa tämä ihana tanssiblogi:
    The world is too small place for dance.

    Tanssiniloa! :)
    T: Ikuinen tanssiblogien ystävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Kävin katsomassa ja blogisi vaikuttaa minusta mukavalta. Tanssi-iloa sinullekin ja onnea blogisi kanssa! :)

      Poista
  2. Hei!

    Todella upea Odilen roolisuoritus! Mariela Nuñez istuu kuin nakutettuna tuohon: tekniikka puhdasta, mutta sitä ei tuoda väkisin esiin, vaan päällimmäisenä näkyy tunnepuoli, ilmaisu. Liikkeet ovat leijuvia ja vietteleviä, rond de jambe en l'air ja arabesque pencheet loistavia, puhumattakaan developpéista jotka oli puhtaita, ei viety korvaan vaan pysyi luonnollisella korkeudella ja silti säilyi paketti. Ja tasapaino! Tuntui siltä, että tämä tanssija pysyisi kärjellä arabeskissa vaikka kuinka pitkään!

    Mutta se mitä sanoit Anna Pavlovasta on täyttä totta! Myös Maia Plisetskajan Dying Swan on upeaa, siinä on jo tekniikkakin selvästi hiotumpaa, ja silti tunne säilynyt. Mutta Pavlovan Joutsenessa on puhdasta, aitoa tunnetta.
    Nykypäivän tanssijoilla lähes poikkeuksetta kaikilla on tekniikka hallussa, mutta ilmaisupuoli on hakusessa. En tiedä onko se ilmaisu jäänyt tekniikan alle, vai mistä johtuu.
    Totta kai poikkeuksiakin on, kuten tämä Nuñez osoitti :)

    -Chandra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Chandra!
      Joo, tämä oli kyllä sykähdyttävä suoritus, Nuñez on huikea tanssija. Minusta on tosi surullista, että tämän hetken tanssijat omaavat tekniikan, josta ei voinut kuin uneksia 1900-luvun alkupuolella, mutta jotka ovat totaalisesti unohtaneet, etteivät ne täydelliset kello kuuteen viedyt jalannostot ole vielä tae taiteellisesti korkeatasoisesta suorituksesta. Onneksi minusta tähän on alettu pikkuhiljaa kiinnittämään taas enemmän huomiota ja uskon, että tulevaisuuden tanssijoita kouluttavat opettajat korostavat jo nuorille tanssijoille taide-aspektia enemmän ja panostavat ilmaisun tärkeyteen. En tiedä kuuluvatko viikottaiset ilmaisutaidon tunnit jo nyt balettitanssijan koulutukseen, mutta jos eivät, niin se voisi olla oikein hyvä lisä tuomaan juurikin sitä kaivattua itseilmaisua peliin.

      Poista